keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kesto"vanu"laput

Huhhei, kevät ja alkukesä meni ihan sumussa ja unessa. Oli labra- ja lääkärikäyntejä, asuntonäyttöjä, lainaneuvotteluita, asuntokaupat tarjoustaistoineen, leikkaus, sairaslomaa ja sen aiheuttamaa Netflix-koomaa... Viisaampi ihminen olisi ehkä jättänyt tuon asunnon hankkimisen aikaan, jona veriarvot ja terveys muutenkin olisi paremmin kohdallaan. Mutta mä nyt en useinkaan oikein malta ajatella asioita loppuun asti. Sitä paitsi tästäkin rytäkästä kumminkin selvittiin ja elo alkaa taas normalisoitua! (Okei, muutto ja suurin osa pakkaamisesta on vielä edessä...)

Kaappeja tyhjätessä on tullut vastaan useita keskeneräisiä töitä, joista talvella haaveilin pääseväni eroon. Eilen päättelin pakkailujen lomassa langat reilu vuosi sitten virkatuista vanulappujen korvikkeista.


En enää muista, mistä sain ajatuksen noihin lappuihin. Enkä muista sitäkään, millä ohjeella nämä tein. Voi olla, että malli syntyi omasta päästä kokeilemalla, kun olin ensin nähnyt jossain kuvan. Täältä kuitenkin löytyy jokunen ohje lappujen virkkaamiseen. Näyttää siellä olevan ohje tuollaiseen kukkamaiseen malliinkin.


Nämä on virkattu bambulangasta. Ovat mukavan pehmoisia, mutta silmien seutua en silti kauheasti näillä lähtisi hieroskelemaan. Silmiä varten ajattelin kokeilla tehdä sileämpiä lappuja jostain kankaasta. Materiaalivaihtoehtoja multa varmasti löytyy. Totesin nimittäin juuri omistavani kuusi muuttolaatikollista erilaisia kankaita. Pitäisi varmaan ommella vähän useammin. Tai ostaa kankaita vähän harvemmin...


torstai 13. maaliskuuta 2014

Vauvajuttuja

Taannoisessa postauksessa mainitsemani työkaveri on nyt vauvansa saanut ja eilen pääsin tutustumaan tähän tuhisevaan pikkumieheen. Viemisiksi väsäilin potkupuvun ja tietysti kortin. Tuo Eurokankaan kettukuvioinen kangas oli oikein osuva löytö juuri tähän tilanteeseen. Työpaikkamme kun sijaitsee Kettutiellä ja kettu makoilee lafkan logossakin. En tietenkään muistanut kuvata potkaria sen valmistuttua, mutta räpsäisin sitten kyläreissun aikana tuollaisen erittäin laadukkaan kännykkäotoksen.




 

lauantai 15. helmikuuta 2014

Tuubihuivi

Mä inhoan kaikenlaista päättelyä ja huolittelua! Siksipä tämäkin huivi oli päättelyitä vaille valmis varmaankin vuoden verran. Nyt mulla on meneillään keskeneräisistä eroon -kampanja. Voin kertoa, että tekemistä on paljon!

Toinen, mitä inhoan, on valokuvaaminen kämpässä, jonne edes kesällä ei erityisemmin tulvi valoa. Koita siellä nyt sitten talvipimeillä saada onnistuneita otoksia! Onneksi on kumminkin hissi ja kännykkäkamera. ;)


Huivi on tehty Novitan Puro-langasta. Vyötteitä ei tietenkään enää ole, mutta Googlen avulla veikkaisin, että väri on Tundra. Vihreääkin tuossa on, mutta ei nyt juuri sattunut kuvaan. Neuloin n. 20 cm leveää joustinneulettä niin pitkään, kuin kolmessa kerässä riitti lankaa ja liitin päät yhteen. Tuo menee kaulan ympäri kolme kertaa.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Boot cuteista slim fitit

Mä olen päättänyt olla uusien vaatteiden ostolakossa tämän vuoden. Ei sillä, että olisin erityinen shoppamaanikko koskaan ollutkaan, mutta jostain nyt vain sain tällaisen päähänpiston. En ole enää jokuseen aikaan oikein viihtynyt vaatekaupoilla ja viime vuonna innostuin kovasti kirppareiden vaatetarjonnasta. Ei siis ollut oikeastaan kummoinenkaan juttu päättää, että tänä vuonna ostan vaatteita ainoastaan kirppareilta, tuunaan vanhoja vaatteita tai teen uusia itse. Tietysti spessumpia vaatteita, kuten vaikka rintsikoita, saa ostaa uutena. En yritä julistaa tällä mitään suurta ekosanomaa, vaan ihan vain saada itselleni hyvän mielen vähemmällä pärjäämisestä. Toki ekologisuus on mulle tärkeää, mutta tuntuisi jotenkin tekopyhältä kovin voimallisesti saarnata vihreyden puolesta, kun kumminkin itse tykkään esim. matkustaa lentokoneella...

Tässä tämän päivän kirppis-look:


Paita, koru ja housut on kaikki kirppareilta. Hirveä tuo teiniposetus, mutta kyllästyin itselaukaisuräpsimiseen, kun n.30 kuvan jälkeenkin tämä oli parasta, mihin pystyin. Kaikissa kuvissa oli aina joku huonosti; paita repsotti, kuva oli epätarkka tai asento sen näköinen, että on tulossa kakka housuun. Mä en ymmärrä, mikä ihmeen kyky muotibloggaajilla on! No okei, ehkä niillä on vähemmän lihaa, mitä pitäisi yrittää taivutella edustaviin asentoihin! :D

Nuo housut kavensin laveälahkeisista farkuista. Käänsin kavennettavat farkut nurin ja asettelin sopivan malliset farkut siihen päälle. Laitoin kavennettavien ja mallifarkkujen sisäsaumat kohdakkain (tai tarkalleen ottaen ei oikeastaan saumoja, koska sisäsaumat tulee vähän etupuolelle, kun lahkeet on levitetty ulkosaumasta käsin) ja leikkasin ulkosaumoista ylimääräiset pois. Sen takia ulkosaumoista, kun sisäsaumat on tikattu ja niitten kanssa olisi ollut vähän hankala toimia.


Sitten vain ompelin ja sovitin ja ompelin uudestaan, kun ensimmäisellä kerralla en uskaltanut kaventaa tarpeeksi reippaasti. Lopuksi vielä siksakit reunaan, ettei lähde rispaantumaan. Helppoa ja halpaa! :)


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Vauvasuihku

Koko lailla viimeisillään raskaana olevan työkaverini rauhaisa äitiyslomailu häiriintyi tänään, kun työporukalla pamahdimme paikalle yllätysvauvakutsuja viettämään. Maatuska-aiheista korttia suunnitellessa apuna oli jälleen tuo loputon inspiraation lähde, Google. :) Sieltähän sitten vastaan tulikin aivan täydellinen osuma. Vieläpä kortin saajalle sopivissa retroväreissä. Kyllä minä sitten niin tuosta Googlen kuvahausta tykkään!!




torstai 9. tammikuuta 2014

Tuunattu Tarva



Tänään valmistui yksi ikuisuusprojekteistani. Ostin tämän Ikean lipaston reilu vuosi sitten syksyllä. Viime kesänä valtasin vanhempien autotallin muutamaksi päiväksi, levittelin lipastonpalat sinne ja maalasin. Marraskuussa sain lipaston kasaan, joululomalla tuunasin laatikoiden vetonupit ja nyt lopulta sain ruuvattua nupit paikoilleen. Ei sinänsä mikään vaativa urakka, mutta aikansa se näemmä ottaa. ;)


Nupit maalasin askartelumaalilla mustaksi, liimasin päähän palan tapettia ja lopuksi vielä suihkuttelin lakkaa päälle. Tuolta alimpien laatikoiden välistä pilkottaa pala, jonka en silloin maalatessa tajunnut jäävän noin näkyviin (tai ehkä maalasin palan väärältä puolelta, en enää muista). Tässä vaiheessa tuohon vielä osuu katse joka kerta, mutta eiköhän siihen silmä vähitellen totu. Toki voisin myös maalata tuon piiloon, jos muistaisin, mihin jemmasin maalinlopun...



Ps. Tuo perhostaulukin on itse tehty joskus monia vuosia sitten. Ajattelin, että tässä olisi hyvä tälleen salakavalasti samalla esitellä vanhojakin juttuja. ;)

torstai 2. tammikuuta 2014

Oma fontti

Oon ihan innoissani! Tein äsken fontin omalla käsialalla!


Täältä voi tulostaa paperiarkin, johon kirjoitetaan kirjaimet ja merkit. Sitten sivu skannataan ja ohjelma tekee siitä fontin.

Olisi ollut hauska vaihtaa täällä kaikki otsikot omalla käsialalla tehdyiksi, mutta fontti ei näköjään tullut bloggerin valikoimiin. Tai sitten en vaan osaa jotain. Mutta ei haittaa, oon silti innoissani! :)

maanantai 30. joulukuuta 2013

Fiinimpi taikataikina

Tänä vuonna en oikein ehtinyt tajuta joulun lähestymistä (koska ei lunta ja koska Intian-matka juuri joulun alla), joten kaikki joulunäpertelytkin jäi tekemättä. Tapaninpäiväksi kuitenkin piti saada valmiiksi jotain pientä käsintehtyä muutamille kavereille. Siispä joulupäiväyönä hommiin! Tein kuvioita vähän toisenlaisesta taikataikinasta. Tämä on sileämpää ja valkoisempaa kuin se perinteinen suola-vehnäjauhotaikina.



Taikinan ainekset:
1 dl ruokasoodaa
1/2 dl maissitärkkelystä
3/4 dl vettä

Ainekset sekoitetaan keskenään ja kuumennetaan kattilassa, kunnes seos on paksua puuroa. Taikina siirretään kulhoon, peitellään liinalla ja annetaan jäähtyä viileässä. Kuvioita kuivatetaan yön yli tai tunti uunissa 75 asteessa. Kuviot kannattaa jossain vaiheessa kääntää ympäri, niin alapintakin pääsee kuivumaan.



Haaveilin mielessäni sellaisista suloisista neulekuvioisista koristeista. Neuloin jämälangasta palan, jolla voisi painaa neulekuvion taikinaan. Aluksi tein sileää neuletta (ensin vähän turhan leveää). Sitten aloin ajatella, että ehkä palmikkokuvio olisi kivempi (ja hain mukavan kokoista palmikointia muutaman kerroksen verran).


Lopulta kuitenkin totesin, että tuollainen oranssi pehmeä neule ei toimi tässä hommassa ollenkaan. Nätin neulepinnan sijaan taikinan pinta näytti painamisen jälkeen epämääräiseltä röpelöltä, jota koristivat tuhannet neuleestä jääneet oranssit karvat. Siispä syvä huokaus, pinsetit käteen ja nyppimään karvoja pois. Onneksi löytyi tuollainen pitsiliina, jolla kuviointi sitten onnistui hieman siistimmin. Lopuksi tein koristeisiin reiät pillillä.



Aamuyöllä "annetaan kuivua yön yli" on melko suhteellinen ohje. Muutaman tunnin mittaisen yön jälkeen kuvioita pitikin vielä aamulla kuivattaa jonkin aikaa uunissa.

Osan valmiista kuvioista käytin lasipurkkilyhtyihin, joihin kieputtelin rautalangasta ja helmistä koristeet ympärille. Osasta tuli ihan tavallisia ripustettavia koristeita. Noiden ripustettavien koristeiden ripustusnauhat on muuten niitä nauhoja, joita aina leikkaan talteen paitojen hartiasaumoista.



Isänpäiväkortit

Joskus sitä oikein ihmettelee, miten saamaton voi ihminen olla... Mutta kun nyt kerran kuvat korteista tuli marraskuussa otettua, niin kyllähän minä ne sitten näytillekin laitan! Tässä siis tämän vuoden isänpäiväkortit:




tiistai 5. marraskuuta 2013

Kutistemuovikoru ja nappikorvikset

Huh, mikä tauko blogissa! En oikein tiedä itsekään, mihin tämä koko syksy on humpsahtanut. Jotenkin on vaan ollut niin paljon kaikkea, ettei muka ole ehtinyt mitään väsäillä. Väsäilyssä tauko jatkuu edelleen, mutta saan sentään tähän väliin julkaistua kuvan kauan sitten synttärilahjaksi tehdyistä koruista, jotka vihdoin sain annettua saajalleen. Synttärithän oli jo heinäkuussa, että humps vaan!


Kaulakoru on tehty valkoisesta kutistemuovista. Kuvio on tulostettu muoviin mustetulostimella ja valmiin korun pintaan suihkuttelin vielä lakkakerroksen, jotta kuvio ei lähtisi leviämään. Korvikset on tehty napeista. Sahasin nappien takapuolelta lenkit pois ja liimasin korvakorutapit tilalle.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Rokkisormus

Rokkiranneke sai kaverikseen rokkisormuksen. Oikeasti mun piti järjestää ja siivota kaamean sekasorron valtaan ajautunutta työtilaani. Mulle vaan aina aina suursiivotessa käy niin, että vastaan tulee joku asia, joka innostaa jonkin toisen asian tekemiseen ja ennen kuin ehdin edes tajuta, on tämä toisen asian tekeminen vienyt mennessään. Tämä oli onneksi suht nopea harharetki. Nyt takaisin hommiin!


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Hääkortti

Eilen oli työkaverin häät, joihin olin luvannut väsäillä kortin.


Tapojeni mukaan olin jättänyt tämän tosi viime tippaan (enkä askartelultani lopulta ehtinyt edellisessä postauksessa mainostamaani Käsityökortteliin ollenkaan, nyyh!), mutta muistin sentään kiireessä napata kortista pari kuvaa. Kuvien laatu onkin sitten sen kiireen mukainen. 

Löysin tuon kengännauhakuvan netistä jo aiemmin kesällä ja käytin ideaa eräiden toisten ystävieni hääkortissa. Tuolloin pääsin kuvaamaan parin itsensä kengät korttiin, mikä oli mielestäni aika hauskaa. Kuvaa valmiista kortista en tietenkään muistanut ottaa, mutta se kenkäkuva oli tällainen:


Eilen oli kortin kanssa aika ja ideat hieman lopussa, joten kaivoin saman kenkäkuvan netistä uudestaan, tulostin sen ja värkkäilin kortin siihen ympärille.


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Käsityökortteli 31.8.2013



Suomalaiset kädentaitajat järjestävät markkinat Helsingin Narinkkatorilla kokonaan talkoovoimin. Mahtavaa asennetta! Lisää tietoa tapahtumasta löytyy Käsityökorttelin facebook-sivulta sekä Susannan Työhuoneesta. Harmi, että samalle päivälle osuu taas kaikkea muutakin niin, että ehdin käydä markkinoilla vain piipahtamassa. Luulenpa silti, että lyhyessäkin ajassa tuolta jää käteen inspiraatiota ja kivoja juttuja. :)

Ps. Kun  mainostaa Käsityökorttelia blogissaan, voi voittaa tapahtumaan osallistuvien yrittäjien tuotteita. En panisi pahakseni!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Puuhakirjoja

Sain joku vuosi sitten veljeltä joululahjaksi Wreck This Journalin, jonka kanssa olen viettänyt lukuisia inspiroituneita hetkiä. Nyt olin parin viikon reissussa Kanadassa ja siellä shoppaillessa mopo pääsi karkaamaan käsistä siinä määrin, että tulin ostaneeksi kolme samantyyppistä kirjaa lisää.

Side Walks, Mess: The Manual of Accidents and Mistakes sekä The Pocket Scavenger

Jos nämä kirjat ovat vieraita, niin siitä vain kirjojen nimiä klikkailemalla selvittämään, mistä niissä on kyse. Lyhyesti kerrottuna nämä ovat aikuisten puuhakirjoja. Sellaisia, joiden kanssa luovuudella ei ole rajaa ja säännöt ja perfektionismi on unohdettava.

Aloitin Pocket Scavengerin tehtävällä, jossa sivulle liitettävänä asiana oli "some wire" ja lisätehtäväksi tuli "Add colored paper." Mullahan tuota värillistä paperisilppua on vaikka millä mitalla. Säästän lähes kaikki askarteluista jäävät jämäpalat sillä ajatuksella, että joskus käyttäisin niitä jossain muussa askartelussa. Tämä taisi kuitenkin olla ensimmäinen kerta, kun tuo silppuvarasto osoittautui hyödylliseksi. Voi sitä tunnetta, kun huomaa jonkun tarpeettomana lojuneen tulevan tarpeeseen!

 


lauantai 13. heinäkuuta 2013

Fail

Löytäessäni Happy Joe -pullonkorkeista ilahduttavia lausahduksia, näin heti mielessäni jääkaappimagneetteja. Pikaliimalla vain magneetit kiinni korkkeihin ja valmista tuli. Paitsi että että sillä on väliä, miten päin magneetin korkkiin liimaa. Onnistuin toheloimaan molemmat väärin päin! Nyt joudun ostamaan uudet siiderit. Tosi ikävää! :D


perjantai 12. heinäkuuta 2013

Rokkiranneke

Ja kun sisäkumit oli kaivettu esiin edellisen postauksen sulkia varten, niin puuhastelu jatkui niiden parissa. Vasaroin pari nepparia kumikaistaleeseen ja syntyi ei nyt ehkä täysin mun tyylinen, mutta kumminkin kiva ranneke. Rokrok!


Discopallokumisulkakorvikset

Kun korutarvikkeet kerran oli kaivettu esiin, tuli väsäiltyä myös korvikset.


Tällaisenaan vähän tätimäiset, joten isän varastoista muinoin haalitut pyörän sisäkumit kehiin:




torstai 11. heinäkuuta 2013

Hamppubling

Olen joskus ostanut askarteluliikkeestä sellaisen pussin, jossa on sekalainen setti keskenään mätsääviä helmiä. Nyt inspiroiduin helmistä ja niistä oli pakko tehdä koru heti, vaikka mulla ei oikeastaan ollut tarkoitukseen täysin sopivaa naruakaan. Löytyi vain tuollaista hamppunarua.


Silittäminen on muuten mun mielestä aivan yliarvostettua!

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

K-18

Juhlimme tyttöjen kanssa kesää ja ihania miehiä (niitä jo löydettyjä sekä niitä, joita ei vielä ole löydetty) ilta- ja yöpiknikillä Kaivarissa. Jokainen kantoi oman p/fallisen kortensa kekoon. Omani valmistuu tässä:


Peniskakku! Ajatus tähän lähti vitsistä, mutta kun se oli kerran mieleen tullut, ei se sieltä enää poiskaan lähtenyt. Kakun lisäksi nautimme mm. penissämpylöitä, penispastasalaattia, patonkia, katkaraputuorejuustoa, cheese ballseja, rambutaneja, passionhedelmiä, oliiveja, kermatuulihattuja, salamipötköjä ja juustotankoja.


Illan aikana ohjelmassa oli myös erilaisia kisoja ja visoja. Lempparissani voittaja oli se, joka ensimmäisenä imi miehensä (viiksekäs kurko, ei harmillisesti näy kuvassa) tyhjäksi.


Että semmosta tällä kertaa! :D

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Putkimainen monikäyttöasuste

Eli Buff. Helteellä ei oikein saa nukuttua ja viime yönä viihdytin itseäni kankaanpainannalla.


Mahtava tapa uusiokäyttää vessapaperirullia! Itselleni en voi ottaa tästä kunniaa, sillä idea on pöllitty jostain toisesta blogista (harmi, etten muista mistä). Painelin rinkuloita n. 60 x 54 cm kokoiseen jämätrikooseen ja surautin saumurilla lyhyemmät sivut yhteen. Voilà!


Parasta tässä on se, että huomenna lähden uuden trikootuubini kanssa tunturiin!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kippis!


Reilu neljä vuotta sitten asuessani/reissatessani Afrikassa ihailin Kapkaupungissa tällaisia Savanna-pulloista tehtyjä laseja. Siideri oli Afrikassa harvinaista herkkua ja silloin, kun sitä sai, se oli yleensa Savannaa. Vuotta myöhemmin Lontoossa fiilistelin Afrikkaa Savannaa juoden ja keksin, että voisin itsekin kokeilla lasin tekemistä. Pyysin tarjoilijalta pulloa mukaan ja kuullessaan suunnitelmastani, hän toi minulle viisi (toki tyhjää) pulloa lisää. "Ai, olet joku taiteilija? Otahan tästä, niin saat koko sarjan." "Öööh, no kiitti!" Roudasin pullot Suomeen ja nyt vihdoin sain aikaan kokeilla lasien valmistusta. Onnistumisprosentti oli 67. Ihan jees!

Jos joku muukin haluaa ryhtyä lasitehtailijaksi, niin näin se tapahtuu:

1. Rakennetaan mahtava pulloleikkuri asioista, joita löytyy isän verstaalta. (Ihan huippua, että se on säilyttänyt tuollaisia työtuolin pyöriäkin!!) Musta on kiva rakennella juttuja roinasta, mutta halutessaan voi ostaa rautakaupasta tarpeet siistimpään ja hienompaan leikkuriin tai tilata valmiin leikkurin netistä. Rohkea tietysti vetelee viirun vapaalla kädellä.



2. Pyöräytetään pullo ympäri lasiveistä vasten rullien päällä



3. Kuumennetaan ja jäähdytetään lasia varovasti vuorotellen kiehuvalla ja kylmällä vedellä, kunnes kaulaosa klopsahtaa irti. Tai jos huonosti käy, koko pullo räsähtää käsiin. Siksi hanskat.



4. Hiotaan reuna sileäksi



5. Testataan toimivuus. :D


Ps. Nykyään Savannaa saa Suomestakin, mutta onhan näissä maailmalta tuoduissa nyt ihan eri fiilis!!